Tapaus Mediuutiset

lokakuu 10, 2007

Niin, Mediuutisissa (no. 10 & 11) oli väittelyä tai keskustelua muistuttava tapaus, jossa kaivauduttiin lähelle hyvin tärkeätä, jollei jopa tärkeintä, vaikeata kysymystä apteekkityössä. Tuo kysymys tietysti kuuluu: minkälaista farmaseuttisen työn pitäisi olla?

Sanojen puutteessa, tai niiden kieltäytyessä itsepäisesti kuvaamaan asioita, ihmiset vertaavat toisiaan milloin luonnonilmiöihin, milloin maihin, tai eläimiin ikään kuin mahtava pelkistys soisi mahtavan helpotuksen. Sitä se ei tee, vaan se lisää ahdistusta ja ymmärrystä. Tie ymmärrykseen kulkee ahdistuksen läpi. Ihmisenä olen huomaavinani, kuinka eräs on kuin ydinreaktori, säteilee ja tuottaa voimaa. Menipä tuo Sini (Eskola) sitten heittämään ilmoille ajatuksen joka oli uusi ja sisällöllinen, sillä vain sellaiset ajatukset herättävät närää, kaunaa, ihailua ja lopulta keskustelua.

Suomessa terveydenhuolto on rakennettu siten, että ensin potilas tutkitaan, jonka jälkeen kehitetään hoitosuunnitelma, joka tarkoittaa nykyään lähes poikkeuksetta joko puhdasta lääkehoitoa, tai yhdistelmää sitä ja muuta hoitoa. Lääkehoito on useasti kustannustehokkain. Lääkemääräys perustuu siis tutkimuksiin, joko vastaanotolla, tai sitten laboratoriossa. Perustosikolta vaikuttava Teppo Vapaavalta tuomitsee Mediuutisissa aurinkoisen Sinin ajatuksen mahdollisuudesta uusia resepti apteekissa, perutellen em. mutta myös sillä, ettei apteekkityössä tule erikoistuttua tai pätevöityä mitenkään yksittäisen hoitoalan hoitostrategioihin. Tämä on ehkä jopa heikkous yliopistojen koulutuksessa. Siis, ettei Suomessa käytettäviä hoitostrategioita ja -suosituksia käydä läpi kovinkaan yksityiskohtaisesti. Eikä farmaseutin 3-vuotinen koulutus ole 3 vuotta lääkehoitoa ja farmakologiaa, vaan yleisopinnot ja apteekkiharjoittelu vie noin vuoden tuosta pois.

Joku voisi väittää vastaan, esimerkiksi sillä, että jokaisessa koulussa on yleisopinnot. Mutta siinä Vapaavallan pointti pistää kyllä sitäkin enemmän miettimään alaa. Nimittäin olen itsekin huomannut asioidessani apteekissa, etteivät kaikki apteekkiduunarit todellakaan tunnu ymmärtävän edes farmakokinetiikan perusteita, tai tuntevan jokaista eri lääkeryhmää, sen käyttötarkoituksia, rajoituksia, suhteita toisiin lääkehoitoin jne. Ja suomessa on tehty väitöskirjakin (Nina Katajavuori 2005) jossa keskustellaan, nähdäkseni farmasistien vaikeuksista käyttää tietoa hyvin.

Varmaan harvassa apteekissa farmaseuttinen henkilökunta pystyy keskittymään yhtä hyvin pelkkään lääkeneuvontaan ja asiakkaan terveydentilaan kuin lääkärinvastaanotolla. Vapaavallalla onkin uskottava pointti myös se, että apteekit ovat liikelaitoksia ja apteekkareita motivoi voimakkaasti kaupallinen agendum.

Koska kuitenkin reseptien uusiminen apteekkien kautta on niin työlästä ja vaiketa, ja moniammatillista yhteistyötä halutaan kannustaa (kuten Sini Eskola toteaa), niin voisimmeko kenties ajatella muita ”kevyempiä” vaihtoehtoja, kuten vaikkapa se, että farmasisti voisi uusia reseptin joissakin ennalta määrätyissä tilanteissa ja kun lääkemääräykseen olisi tämä ”lupa” merkitty?

2 vastausta kirjoitukseen “Tapaus Mediuutiset”

  1. Polga sanoi

    Minusta idea olisi ihan hyvä, ainakin joidenkin lääkkeiden kohdalla (ns. vaarattomampi vaihtoehto) eli jos esim. atoopikon perusvoiteet pitäisi uusituttaa aina ta:lla jne. olisi huisin mahtavaa saada ne suoraan kotiapteekista. Mikä ettei myös tietyt lääkkeet. Tosin tuohon lääkepuoleen varpisti tulisi tiukkoja rajoituksia, vaikka kuinka “lupa” olisi… sen verran asiaa olen seurannut! Kun näkyy menevän siihen, että edes normi ta-lääkäri ei saisi enää uusia el:n reseptiä, vaikka kyse on vakituisesta lääkityksestä niin huokaus vaan – ja 22 juuroa käyntiin el:llä. Että näin Polgara ja Welhotar jälleen vaikenee! Kiva uusi blogi, BTW ;D

  2. farmaseutti sanoi

    Joo, systeemi on joka tapauksessa hidas ja tehoton, kun lääkemääräys voi olla voimassa vain vuoden, vaikka se olisikin perusvoide. Sitten sen uusiminen kuormittaa terveydenhuoltoa ja myös potilasta/asiakasta.

    Kiitti palautteesta. Kissat on södejä :) !

Jätä kommentti