Uusien lääkkeiden haittojen tutkiminen.
marraskuu 30, 2007
Monesti ns. maallikot pohtivat ääneen sitä, kuinka turvallisia lääkkeet ovat. Toisaalta lääkkeet ovat tietysti Unionissa viranomaisten hyväksymiä ja koettuja. Mutta samalla maailmalta tulee ristiriitaista tietoa tämän kanssa, kun silloin tällöin jokin turvalliseksi ajateltu lääke vedetään pois markkinoilta. Näin kävi mm. Vioxx-nimiselle tulehduskipulääkkeelle, jonka todettiin aiheuttavan sydänonglemia. Samoiten Silomat-yskänlääkkeelle, jota Suomessa oltiin käytetty vuosikymmeniä (myös sydänongelmia).
Useasti tällaisten lääkkeiden aiheuttamat kuolemantapaukset eivät ole tilastollisesti kovin merkityksellisiä, verrattuna vaikkapa alkoholijuomien aiheuttamiin kuolemien määrään. Kuintekin on olemassa aina mahdollisuus, että monet ovat kuolleet, mutta heidän sydänongelmansa on laitettu vaikkapa iän tms. piikkiin. Lääkeyrityksille imago on sen verta tärkeä, että pienikin negatiivista julkisuutta aiheuttava asia voi johtaa lääkkeen hyllytykseen. Tosin Vioxx jupakka maksoi aika helvetin paljon…
Jännimpiä uusimpia tapauksia ovat ainakin finasteridi, joka on tyypin 2 5-alfa reduktaasin estäjä. Tuo reduktaasi on siis entsyymi, joka mm. muuttaa testosteronia toiseen hieman testosteronia muistuttavaan mieshormooniin dihydrotestosteroniin. Finasteridia käytetään hoitamaan mm. eturauhasen liikakasvua ja tähän se patentoitiin vuonna 1992, sekä myös miestyyppiseen kaljuuntumiseen, johonka Merckin patentti on edelleen voimassa vuoteen 2013 asti (Propecia®).
Nyt ruotsin lääkeviranomainen selvittää seuraavien vuosien aikana, aiheuttaako tämä noin 15 vuotta markkinoilla ollut lääke mahdollisesti pysyviä sukupuoleen liittyviä muutoksia. Hormonijärjestelmät ovat monimutkaisia ja toisiinsa linkittyneitä, yhden väheneminen saattaa merkitä joidenkin toisten, vaikkapa estrogenisukuisten lisääntymistä.
Toinen mielenkiintoinen tapaus on tupakan vieroitukseen käytettävä varenikliini (vuodesta 2006 asti EU:ssa nimellä Champix, valmistaja:Pfizer), josta olen muutaman henkilökohtaisesti kuullut kertoneen, että on aiheuttanut mielialan muutoksia. Nyt Yhdysvalloissa tutkitaan aiheuttaako kyseinen lääke mahdollisesti itsemurhakäytöstä.
Vapaa-aika.
marraskuu 27, 2007
Kuulin radiosta ohjelman, jossa eräs “rouvaksi” luokiteltava ihminen puhui kuinka on itse valinnut elämäntavakseen vapauden, kulutuksen ja kilpailun sijaan. Hän koki, että vapaus ja “tee-se-itse”-asenne toivat enemmän haastetta ja laatua elämään, kuin palkkatyön paiskiminen ja kaiken sitten teetättäminen palveluina. Jos vaikkapa korjaat autosi korjaamossa, säästät aikaa (verrattuna siihen, että itse korjaisit) mutta aika monta tuntia aikaa sinun täytyy kyllä säästää, jotta yltyisit samaan kuin korjaamon lasku jaettuna omalla tuntipalkallasi. No, tällä vapaa-ajallani olen opiskellut mm. auton korjausta, ruoanlaittoa, tavannut sukulaisia ja suunnitellut seuraavan vuoden matkaa ulkomaille yms. Silti en ole tänne paljon kirjoittanut. Mutta olen luonnostellut paria juttua oman terveuden edistämisestä ja tieteellisestä näytöstä niiden suhteen yms. Pian saatte kuulla. Neuvottelut jatkuvat 9 tunnin päästä.
Sain AKAVA:n puheenjohtajalta tällaisen joukkokirjeen:
AKAVAn puheenjohtajan terveiset Farmasialiiton jäsenille
23.11.2007
Hyvät ystävät, Farmaseutit ja Proviisorit!
Osaamisen ja vastuunkannon on oltava selkeä peruste palkanmuodostukselle. Te vastuunkantajina olette aidosti palkkanne ansainneet.
Vaikka on myrskysää, pitäkää huolta suunnasta ja päämääristä. Toivotan lujaa tahtoa ja päättäväisyyttä jokaiselle teistä.
Yhdessä olemme enemmän.
Sortumatta soutakaa, vaikk’ ois vastatuulta.
Matti Viljanen
Kannabiksesta ja syövästä.
marraskuu 19, 2007
Eräs Cannabis sativan komponentti, kannabidioli, näyttäisi olevan kykenevä estämään aivokasvaimien ja rintasyövän metastaasia.
Lakko alkaa
marraskuu 19, 2007
Työantajaliitto ehdoitti 9% yleiskorotusta.
Tämä ehdotushan on huonompi kuin kuntapuolen neuvotteluissa 1.10 läpi mennyt!
Ulosmarssi
marraskuu 17, 2007
Tässä artikkeli Helsingin sanomista, jossa haastetellaan lyhyesti erästä Mannerheimintien Ylopiston apteekin duunaria:
Farmaseutit marssivat ulos työpaikoiltaan
Julkaistu: 15.11.2007 19:03
Ville Juutilainen
helsingin sanomat
CHRISTIAN WESTERBACK / HS
Farmaseutit marssivat ulos työpaikoiltaan
Pääkaupunkiseudun apteekkien proviisorit ja farmaseutit kokoontuivat Kolmen sepän patsaalle.
Pääkaupunkiseudun farmaseutit ja proviisorit marssivat torstaina työpaikoiltaan vauhdittaakseen palkkaneuvotteluitaan. Farmasialiiton mukaan satoja sen jäseniä osallistui puolilta päivin alkaneeseen ja keskiyöhön asti kestäneeseen työnseisaukseen.
Akavaan kuuluvan Farmasialiiton puheenjohtaja Inka Puumalainen toteaa, ettei työnantajilta ole tullut minkäänlaista korotustarjousta.
“Palkat ovat yksityisellä puolella 500-900 euroa jäljessä muiden vastaavan korkeakoulututkinnon suorittaneiden akavalaisten palkoista”, Puumalainen sanoo.
Puumalainen uskoo, että työtaistelulla on niin kentän kuin asiakkaidenkin tuki. Toisaalta apteekkialaan liittyy käsityksiä korkeasta palkasta.
“Verotiedoista näkee itse apteekkarien hyvät tulot. Suurimmassa osassa apteekkeja on lisäksi työntekijöitä.”
Hän laskee, että yhdessä apteekissa on keskimäärin seitsemän farmaseuttia ja yksi tai kaksi proviisoria.
Helsingissä Yliopiston apteekista Mannerheimintieltä lähti parinkymmenen hengen joukko Kolmen sepän patsaan luona järjestettyyn yleisötilaisuuteen.
“Tuntuu pahalta, että tavoitellakseen ansaitsemaansa palkkaa joutuu marssimaan ulos työpaikalta”, totesi pari vuotta alalla ollut farmaseutti Mari Havia.
Hän toteaa, että esimerkiksi Yliopiston apteekin taloudellinen tulos on vain parantunut, mutta se ei ole heijastunut palkkoihin. Samaan aikaan toimitettujen reseptien määrä on kasvanut, ja neuvontapalvelut ovat työllistäneet yhä enemmän.
“Meidän ammattitaitomme koskee nimenomaan lääkkeitä. Arvioimme yhteensopivuutta ja kerromme asiakkaille vaikutuksista. Työ on myös asiakkaan sitouttamista lääkkeiden ottoon”, Havia huomauttaa.
Yliopiston apteekissa tunnelma oli vielä keskipäivällä rauhallinen. Ulosmarssia edeltävänä päivänä apteekissa oli ennätysruuhkat.
Lisää Yliopiston apteekin fasismia.
marraskuu 15, 2007
Ensin professori Peltolan näkemys Yliopiston apteekista:
http://yliopistolehti.helsinki.fi/yl11puhe.htm#a2
Näin tässä apteekkilakon alla, on kiva lukea tällaisia. Tämä on taas viestiketju YFK:n omalta keskustelualueelta. Siinä opiskelijat ottavat esiin näkemyksiään apteekkariliiton pelleilystä ja Jari Kokkosen (Yliopiston apteekin johtaja) piittaamattomuudesta:
http://www.helsinki.fi/bin/phorum/read.php?f=14&i=474&t=474
Aika pelottavalta tuntuva heitto oli tämä Eevan: “Siinähän kaivavat kuoppaa itselleen kaikki herra ja rouva apteekkarit, sillä eiköhän Tarmo Lähikauppiaskin kohta havahdu ja herää: jos apteekeista on lakon aikana “turvallista” myydä lääkkeitä ilman farmaseuttista henkilökuntaa pelkkien teknisten voimin, niin mikseivät sitten buranapaketit voisi löytyä myös maitopurkkienkin vierestä?”
Syövän tappaminen.
marraskuu 13, 2007
Tutkija Xiaodong Wang kirjoittaa marraskuun numerossa, tunnettua syöpään liittyvää julkaisua Cancer Cell, uusista löydöksistänsä.
Elimistössä on hienovaraisia mekanismeja, joiden avulla se huolehtii itsestään. Vaurioituneet ja toimimattomat solut poistetaan apoptoosilla. Mitokondrioilla on tärkeitä tehtäviä solun elossa, esimerkiksi soluhengitys, Krebsin sykli jne. Kun mitokondriot hajoavat, niistä pääsee solulimaan SMAC-proteiinia (second mitochondria-derived activator of caspases), joka estää IAP-proteiineja, joka puolestaan normaalisti estää kaspaaseja jotka tappavat solun. Syöpäsolut ovat resistenttejä tälle, ne kasvavat epänormaaleina, mutta SMAC ei vaikuta niihin. Sen takia Wangin ryhmä kehitti pieniä molekyylejä, jotka ovat ns. SMAC-mimeettejä, ja jo aiemmassa työssään huomasivat, että kasvaimet in vitro todellakin lakkasivat kasvamasta ja toisinaan hävisivät, mutta tarvitsivat TNF (tuumori nekroosi tekijän) läsnäoloa tähän.
Tarkemmin IAP-proteiinien ja SMAC:n välisistä vuorovaikutuksista enemmän kiinnostuneet voivat katsoa seuraavaa:
http://www.genesdev.org/cgi/reprint/15/22/2922.pdf
Nyt julkaistussa tutkimuksessa ryhmä huomasi, että tietyt syöpäsolulinjat kuolevat yksistään SMAC mimeetistä. Tarkempi tutkimus osoitti, että nämä solut tuottavat oman tuumori nekroosi tekijänsä, ja paradoksaalisesti tämä endogeeninen TNF on osa syöpäsolujen selviytymismekanismia. Tästä johtuen, voi olla että tiettyjä syöpätyyppejä pystytään jatkossa hoitamaan SMAC-mimeeteillä. Näihin ilmeisesti kuuluisivat tietyt keuhkosyövät, ja rintasyövät.
Ihmisten kloonaaminen.
marraskuu 12, 2007
Olisko mitään kloonata ihmisiä, joilla ei ole mitään “vikoja”, siis sellaisia, jotka pystyvät elämään globaalisssa maailmassa parhainten, maksamatta yhteiskunnalle?
YK:lla on oma yliopisto, jonka alla sijaitsee UNU-IAS, eli Institute of Advanced Studies. Sieltä on tullut raportti ihmiskloonaamisesta. Tällä hetkellä ilmeisesti halutaan jotain kompromissiratkaisun tapaista: halutaan kieltää ihmisten kloonaaminen, siis ihmisyksilöiden valmistus, mutta ei haluta estää lääketieteellistä tutkimusta, joka perustuu kloonaamiseen. Useammat maat ovat jo itsenäisesti säätäneet näin, mutta yhteistä näkemystä YK tasolla ei olla saatu aikaiseksi, vaikka sitä yritettiin 2005.

Oletko ikinä kuullut mitään säälittävämpää?
marraskuu 9, 2007
Suomen Lääkelain mukaan apteekkarit, eli työnantajat ovat velvollisia tarjoamaan täydennyskoulutusta farmaseuttiselle henkilökunnalle. Osa näistä työantajista kokee olevansa niin tukalassa tilanteessa, etteivät voi tätä toteuttaa. Mutta tämä on jo lapsellista: Valtakunnallisesti toimiva Yliopiston apteekki ja useat yksityiset apteekit ovat peruuttaneet henkilökuntansa osallistumisen Farmasian päiville. Nuo päivät ovat apteeekkialan tärkein täydennyskoulutustapahtuma. Kyseessä on “kosto” tulevan lakon takia.
Tämähän nyt vasta sitten lisää “hyvää vibaa” alalla. Onkohan vielä olemassa yksikään liiton jäsen, joka ei hyväksyisi lakkoa. Ihme pelleilyä.
[päivitys 12.11.2007]:
Mediuutisissa lyhyt artikkeli tästä Yliopiston apteekin “kostosta” ja myös ilmeisesti suorasta syrjinnästä, jota on tapahtunut:
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1261209
Akava: http://www.akava.fi/pages/index.asp?osio=8008&uutis_id=1432
Myös: Yliopiston apteekki on näköjään ruvenut rekrytoimaan ihmisiä lakon ajaksi, lakkoon menevien tilalle, joka huolestuttaa liittoa. Liitto toivoo, ettei Yliopiston apteekki lähde kiertämään lakia
AKAVA: Farmasialiitto huolestunut Yliopiston Apteekin pikarekrytoinneista
YFK-keskustelu: Mitä pitäisi ajatella apteekkilakosta?
marraskuu 6, 2007
Kaikki uutisia vähänkin seuranneet ovat huomanneet, että ollaan saatu aikaiseksi oikein virallinen lakkovaroitus. No, ensin alkuun täytyy todeta, että palkkavaatimus tuntuu hurjalta. Tuo 500-900€ on todella suuri summa, jopa verratessa muiden alojen vaatimuksiin, ja hieman itseä hävettää maanläheisenä ihmisenä vaatia tuollaista. Mutta samalla varmasti jos ei vaadi paljoa, niin ei saa vähääkään, ja kuulema inflaationkin selättämiseksi tarvittaisiin 7% korotus – eli voi ajatella, että liitto on todella epäonnistunut, jos ei saa vähintään sitä.
Lisäksi apteekkien keskimääränen reseptuuri on kasvanut, joka tarkoittaa sitä, että työn määrä kasvaa per työntekijä. Monet apteekit laajentavat toimintaansa ei-farmasia alueille, joka ei näy edes reseptuurissa.
Ja lisäksi niin kuin täällä YFK:n (helsingin yliopiston farmasiakunta, on siis farmasian ainejärjestö) phorumissa mainittu, apteekkialalla lähtöpalkoissa ei ole paha ongelma, vaan pikemminkin siinä, ettei palkkakehitystä juurikaan ole, verrattuna muihin Akavan aloihin. Ja lisäksi ainakin tämä YFK-jäsen väittää, että apteekkien henkilöstökulut ovat suhteellisen pienet ja tulot kasvaneet. Voiko lakkoa estää enää?